keskiviikko 17. joulukuuta 2008

MYSTEERI

Tapasin taas Mysteerin. Meillä oli ihana päivä yhdessä, kävimme syömässä, juttelimme (mutta vain kevyistä aiheista) ja oleskeltiin toistemme läheisyydessä. Meillä oli tosi hauskaa.

Mutta. Mitään ei tapahtunut. Ei mi-tään. En tajuu miksei. Olimme illalla luonani mutta kun olisi ehkä voinut olla aika siirtyä läheisempään kontaktiin, hän lähti.

Argh. Hän lähettää mulle niin sekavia signaaleja, että en oikeesti tajuu missä mennään. Pääosin hän on se joka ottaa yhteyttä ja on aktiivisempi. Puhelimessa ja mesessä jutut on välillä hyvinkin vihjailevia mutta sitten kun ollaan nokatusten niin en vaistoa hänessä minkäänlaista kipinää. Ja vaikka ollaan lähekkäinkin niin minkäänlaista kiihkeää toimintaa ei ilmene. Tosi outoa, että minä, joka yleensä on sängyssä jo ekoilla treffeillä, on nyt käynyt jo kolmilla ilman että on edes suudeltu!!!

Ujoudesta ei mun mielestä oo kysymys, hän on todella ulospäinsuuntautunut. Ei myöskään passiivisuudesta, hän on lähes aadeehoodeemaisen vilkas.

Okei, nyt varmaan joku kysyy, että miksi en itse ollut aloitteellisempi. Noh, parikin syytä. En halua olla aloitteellinen, jos en saa toiselta mitään vastetta flirttiin. Torjutuksi tuleminen ois tietty ihan hirveetä. Toiseksi, hän on vähän liian täynnä itseään, että en jotenkin vain halua pönkittää tuota egoa enempää. Jos hän haluaa mut niin nähköön nyt herranen aika edes hieman vaivaa.

Kun erottiin, olin taas niin varma, että juttu oli nyt tässä ja että hän ei vain ole kiinnostunut musta mutta niin vaan taas näyttää viestejä tippuvan entiseen malliin. Ota noista miehistä nyt sitten selvää.

Ei kommentteja: