Kun tukka oli taas kuosissa lähdin ulos.
Tapasin Hipin. Me ollaan tavattu satunnaisen säännöllisesti muutaman viikon välein sen jälkeen kun kesällä tutustuttiin. Hän on erityinen tyyppi kuten myös meidän suhteemme. Tai mikä se nyt onkaan. Sitä on vaikea määritellä. Me emme soittele emmekä ole muutenkaan yhteydessä kuin erittäin satunnaisesti. Kun näämme meillä on aina julmetun kivaa ja seksi on suorastaan häikäisevää. Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästä seksistä.
Molemmat kunnioittavat toisiaan yrittämättä tunkea toisen elämään väkisin. Olemme nimittäin niin eri maailmoista että meidän elämiemme yhteensovittaminen tuskin olisi mahdollista. Hetkellisesti meidän maailmamme kuitenkin kohtaavat, niin kuin esimerkiksi lauantaisen bileillan jälkeen hänen yksiönsä lattialla vaatteet nätisti siroteltuna kaikkiin neljään ilmansuuntaan.
Hieman koin huonoa omatuntoa kahdesta miehestä samana päivänä.
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti