Oon ollu melkein vuoden pois täältä.
Ei, en kohdannut elämäni miestä, en mennyt naimisiin, en tullut raskaaksi, en muuttanut ulkomaille enkä tehnyt mitään muutakaan kovinkaan radikaalia.
Se mihin viimeksi jäin meni täysin metsään jo ennen joulua. Niin metsään, että sen jälkeen ei edes tehnyt mieli kirjoittaa. Ja sitten kun olisi voinut kirjoittaa, ei taas ollut mitään kirjoitettavaa. En tarkoita, että oisin istunu kotona jalat ristissä koko vuoden, ei todellakaan, mutta kaikki on vaan jatkunut niin samaa rataa ettei mitään uutta ja ihmeellistä ole ollut kerrottavana.
Jos rakkauselämää on polkenut paikoillaan niin mun muu elämä on ottanut isoja harppauksia eteenpäin. Oon edennyt työelämässä ja päässyt mun unelmaduuniin, kehittynyt monella muullakin alalla ja ehkäpä jopa kasvanut ihmisenä(?). Uutta on, että mun päällimmäiset haaveet ei enää liity ihmissuhteisiin vaan muuhun elämään. Se on toki tavallaan hieman huolestuttavaa koska 3o:n rajapyykki lähestyy uhkaavasti ja biologisen kellon luulisi käyvän. Mulla se tuntuu kulkevan takaperoisesti.
Nyt tuntuu taas siltä että jotain voisi itsestään purkaa tänne blogiin. Tästä se taas alkaa. (Ja vaikka parisuhde ei olekkaan tällä hetkellä tärkein haave niin enköhän mä kuitenkin miehistä kirjoita;)
torstai 25. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti