Muistan Hänet niin komeana sinä päivänä. En ollut aikaisemmin hirveästi edes ajatellut hänen ulkonäköään sillä se ei ollut se mikä hänessä minua ensimmäiseksi viehätti. Se oli hänen olemuksensa, auransa. Jokin, joka veti minua puoleensa kuin magneetti. Jokin, jonka voimaa en ollut ennen kokenut.
Imin hänen läsnäoloaan itseeni kuin huumautuneena. En osannut sanoa paljoa, hymyilin vain. Hän suuteli kuin valkokankaan mustavalkoinen miestähti. Melkein kuulin orkesterin soiton korvissani. Onnellinen loppu ja "The End".
Tapasimme myös seuraavana päivänä. Kävimme kävelyllä, söimme jäätelöt, makasimme kalliolla ja katselimme toisiamme silmiin. Muutama hetki jolloin saatoin unohtaa. Muistaakseni taas.
Tiedän, että tämän täytyi olla käännekohta. Jos Hän ei pysty ratkaisuihin, on minun pystyttävä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti